Savon Sanomat

iloisiin kuulemisiin ja näkemisiin

Rauha Huttunen - 31.12.2010 16:56

,

Tämän omakuvan laitan viimeiseen joulujuttuuni. Kovin on nuhjaantunut jouluntekijä kiireessä ja touhotukseesa. Hattukin on hukkunut jonnekin "ajan virtaan", kuin joululaulussa konsanaan. Paljon on voita ja kermaa kulunut näissä joulupuuhissa. Saa sitä taas pyhien jälkeen mitata vyötärön seutua ja ihmetellä että mistä näitä senttejä oikein tulee! Viimeisenä vinkkinä olkoon tämä. Kunnon joulumuori ei koskaan jää neuvottomaksi, vaikka muffinivuoka päähän, jos ei muuta ei löydy. Kyllähän siinä joulussa vielä tahtoisin roikkua, enkä päästää irti ennen kuin joskus helmikuulla, sitten kun kuusessa ei ole enää yhtään neulasta ja joulukoristeet auttamattomasti haalistuu kevät auringon valosssa. Kuitenkin perherauhan nimissä on pakko antaa periksi jo loppiaisen jälkeen.Vielä kuitenkin kuusemme elää ja voi hyvin, pieni kun on, niin on sitkeä.

Joitakin raakalaismaisia tapoja hävittää joulukuusi, olen nähnyt. Ihan brutaaleimmat jopa karsii kuusen uunin edessä ja työntää oksat palavaan pätsiin ja pilkkovat rungon perään. Mitähän pahaa kuusiparka on tehnyt. Arvokkain tapa mielestäni olisi pitää sitä kevät talvi lumihangessa pihapiirissä, jossa siihen voi ohikulkiessaan luoda vielä viimeisiä haikeita silmäyksiä. Sitten lumien sulaessa sen voi taluttaa arvokkaasti kompostin reunalle ja pilkkoa sen sinne maatumaan. Niin se tulee osaksi luonnon kiertokulkua, uudellen sen ketjun päähän mistä on lähtenytkin.

Siitä vuoden kuluttua voikin jo hakea muhevaa kompostimultaa ja kasvattaa lantun taimia. Kuinka ollakaan, sehän on jo jouluntekopuuhia, muutama pikkumutka siinä välissä, (kitkemistä, harvennusta, kastelua, taas kitkemistä, hikoilua,ehkäpä luovuttamistakin juolavehnän edessä...) ja niin saadaan hyvät joululantut omasta takaa, heh heh...

Kiitän lukijoitani, teknisiä avustajiani, kannustajia ja ennen kaikkea Savon Sanomia joka antaa tilaa tällaiselle kansalaisjournalismille. Hyvää Uutta vuotta ja kiihkeää ensijoulun odotusta kaikille.

Liitteet ja linkit

Kommentit

Facebook Twitter
  • 5000
Minna Huuskonen
Minna Huuskonen 01.01.2011 11:54

Rauhallista alkanutta vuotta =)! /m

Merkitse asiattomaksi
Heidi Lyytikäinen
Heidi Lyytikäinen 31.12.2010 17:23

Kiitos, on ollut mukava "häärätä" kanssasi! Kyllä se sieltä maalaiselämän sydänmailta on aina aito joulunhenki löytänyt. Voimia, Valoa ja Ioa vuodelle 2011 toivottan Heidi

Merkitse asiattomaksi

Profiili

Olen maatalon emäntä, satunnaisesti intohimoinen viherpeukalo. Pihaamme hallitsevat suuret nurmikkoalueet. Luonnonvaraisia puita on istutettu jonkin verran. Perennapenkkien kunto on vähän niin ja näin. Tänä kesänä pihaamme tehdään puutarhasuunnitelma, jota toteuttamalla pihamme toivottavasti muuttuu siistiksi ja helppohoitoiseksi.

Blogissa tulen kertomaan muun muassa nurmikon leikkaamisesta moninaisin välinein. Alkukesästä pihanurmellamme käydään kuitenkin suuri voikukkasota.

Kasvimaan laitto. Hmm... Saa nähdä perustetaanko sitä ollenkaan.

Muistakaahan käydä kesän mittaan vilkaisemassa heiluuko Viherpeukalo.

Lisää kirjoittajan viestejä
message