Savon Sanomat

LÄHIRUOKA, TAPA VAI TAVOITE?

Tuula Partanen - 25.08.2011 19:37

,

Viides lähiruokaviesti käynnistyi maanantaina 22.8. Nurmeksesta. Tuoreen ruuan sanomaa poljetaan pyörillä Nilsiän ja Kannonkosken kautta Seinäjoelle, mistä matka jatkuu Karvian, Vesilahden ja Forssan kautta kohti etelää. Viesti huipentuu perjantaina Helsinkiin Herkkujen Suomi-tapahtumaan. Tasavallan presidentti Tarja Halonen toimii lähiruokaviesin suojelijana.

Meille maalla ikämme kasvaneille lähiruoka on itsestään selvää. Perunat , porkkanat ja monet muut kasvikset ja vihannekset kasvatetaan itse. Mansikkamaalta saadaan tuoreet marjat suuhun ja pakkaseen. Metsä tarjoaa muut marjat sekä monenlaisia sieniä. Mieheni aloitti kihloihin menon jälkeen hirvenmetsästyksen, joten syksyisin syksyisin kilpailen sarvipäiden kanssa hänen ajastaan. Perhe on niin tottunut hirvenlihaan, ettei muu liha tahdo maistua. Olen innokas leipomaan, mikä on myös kustannustehokasta toimintaa. Rieska valmistuu anopin ohjeella, ja ruisleivän teon olen opetellut itse. Ilolla totesin, että kansalaisopistomme Kaskikuusi järjestää ensi talvena ruisleiväntekokurssin.

Lapsuudesta muistan erään jouluaaton, kun kaupassa ei ollut tuoretta rieskaa. Me tyttäret päätimme silloin leipoa itse. Äiti neuvoi pyörätuolista käsin, miten taikina tehdään, ja niin lopulta paistoimme sähköuunissa makoisat ohrarieskat. Maku oli tietysti parempi kuin ostetuissa leivissä.

Voileivän päällä parasta on Pekan Palvin rasvaton palvikinkku, joka valmistetaan Lapinlahdella. Väisäsen Kotiliha-niminen perheyritys myy sitä Iisalmen Taipaleessa viitostien varressa, ja sieltä saa myös muita lähiseudulla tuotettuja elintarvikkeita. Heillä on Iisalmen kauppahallissa myyntipiste, lisäksi jotkut muut kaupat myyvät heidän tuotteitaan.

Pidän töissä useimmiten omat eväät. Kun söin vaniljajogurttia ja mustikoita, työkaverini sanoi minulla olevan super foodia. Ilmaus nauratti minua, sillä ainahan minulla on kauden- tai pakastemarjoja eväänä. Toinen kollega totesikin minun syövän aina terveellisesti ja paljon!

Minun ikioma lähiruokaviestini suuntautuu iäkkään isäni luokse 12 km:n päähän. Fillarin korissa kiidätän hänelle rieskaa tai leipää, korvapuusteja, marjapiirakkaa sekä kotiruokaa. Samalla sulattelen makeista leivonnaisista tulleita ylimääräisiä kaloreita!

Kommentit

Profiili

Yli 50-vuotias lapinlahtelainen sairaanhoitaja, joka ehkäisee dementiaa vaivaamalla päätään kirjoittamalla.
Harrastan lavatansseja, pyöräilyä ja leipomista. En harrasta urheilua edes penkiltä käsin enkä käytä alkoholijuomia.

Lisää kirjoittajan viestejä
message