Puijo - Kuopion tunnetuin nähtävyys
Rosa Korhonen - 31.08.2010 11:13
Puijon on ollut tunnettu matkailukohde jo yli 150 vuotta. Sen laella sijaitsevat ne kaikkein kuuluisammat nähtävyydet koko kyseiseltä alueelta, eli itse Puijon Torni, Maja sekä mäkihyppytornit. Vielä näin elokuun lopulla ehtii ihastelemaan kauniita loppukesän ja alkavan syksyn maisemia 75 metriä korkeasta tornista. Nykyinen torni on järjestyksessään kolmas. Se on rakennettu 1963 samaan tarkoitukseen kuin edeltäjänsäkin, eli mäeltä avautuvia maisemia varten. Näköaloista nauttiessa voi vaikkapa juoda kupposen kahvia tai lounastaa ainutlaatuisessa pyörivässä ravintolassa. Maanpinnan tasolla Puijon tornin juurella on matkamuistomyymälä, josta voi ostaa mukaansa ihastuttavia muistoja Puijoon ja Kuopioon liittyen. Tästä päivästä (30.8) lähtien voimassa ovat syyskauden aukioloajat, eli ma-to klo 11-19, pe-la klo 11-21 ja su klo 11-16. Puijon Maja taas on yli sata vuotta vanha rakennus, joka toimii nykyään hotelli-ravintolana. Tämän toiminnan ohella, Puijon Majalla järjestetään useita tapahtumia, tilaisuuksia sekä monenlaista ohjelmaa, kuten seikkailuaiheista vapaa-ajan toimintaa. Kesäaikaan Puijolla voi nauttia kauniista kukoistavan luonnon maisemista, kun taas talviaikaan kävijöitä viihdyttävät mahtavat jouluvalaistukset ja mitä puhtain lumi.
Kommentit