Peliuutisia
Pasi Frilander - 01.02.2011 12:03
Kalpan pelejä katsoessa on havaittavissa se, että kiekollinen hallinta ei ole vielä muuttunut maalien tekemiseksi, vaan hurja määrä kulmissa pörräystä, paljon laukauksia ja työtä tarvitaan, jotta kalpalaisten maalin tekeminen onnistuu. Luotan kuitenkin tuohon Kalpan pelitapaan ja toivon ettei panta purista liikaa pelaajilla, vaan jossain vaiheessa maaleja syntyy voittoihin tarvittava määrä. TPS -pelin molemmat maalit tulivat kahden miehen ylivoimilla, jotka pitääkin pystyä hyödyntämään. Mielenkiintoinen tuttavuus oli lätäkön yli TPS –peliin tullut pakki Joonas Lehtivuori, jonka liikkuminen kentällä hienoa katseltavaa. Toivotaan, että hän saa vastuuta jatkossakin samalla tavalla. Erikoistilanne pelaaminen tulee korostumaan yhä enemmän jatkopeleissä.
Katselin tiistaina 18.1. tv:stä liigakierrosta ja ennen oikeita pelejä juttelin poikien kanssa, kun he kotonamme pelasivat pleikkarilla Änäriä. Viisastuihan siinä itse taas, kun yksi pelaajista sanoi, ettei ohjainta kannata ottaa isomman hädän tullessa mukaan toilettiin. Syy oli mitä ilmeisin, poika oli pyöritellyt ohjainta kädessään asioidessaan ja kuinka ollakaan signaali oli riittänyt konsolille asti. Tietämättään hän oli tehnyt oman maalin. Tämä poika tai miehen alku pelaa paikallisessa 2 divarin joukkueessa ja ei ole kuulemma oikeassa pelissä tehnyt omaa maalia. Mutta hänet tuntien saattaa vielä ehtiä senkin tekemään ennen kauden loppua. Vastustajan verkkoon kauden avaus maali on tehty. Mitenkähän onnistuu Pitka –kiekko?
Paikallisen seuran pojat ne puhuvat suhisten. Jani ja Artturi kun menettivät osan purukalustostaan kiekko-ottelussa. Rautaa on pukukopissa joillakin jo aikaisemmilta vuosilta, mutta kun itselläkin puuttuu joitakin hampaita ei parane pojille vitsailla. Etteivät omat loputkin kärsi jossakin hämärässä kulmaväännössä.
Kommentit