Kansakunnan tirehtööri eli johtaja vailla valtaa

Ilkka Partanen - 20.01.2012 17:47

,

Viimeisenä teemana minullekin tuli ottaa kantaa väitteeseen "Presidentin valtaoikeuksia pitää rajoittaa entisestään. Presidentin roolin on oltava ennen kaikkea arvojohtaja, ei muuta."

Sikäli jos Presidentin valtaoikeuksia vielä karsitaan, niin Presidenttihän ei jää miksikään "arvojohtajaksi" vaan mielipidevaikuttajaksi jonka valta syntyy ainoastaan instituution arvovallan myötä ja siksi että ympäristö päättää häntä kuunnella. Tämä tarkoittaisi sitten rutinoituneita, ajan saatossa luutuvia protokollia joissa Presidentti ei ole minkäänlainen johtaja vaan ennustettava marionetti. Kun on tietty vallitseva tapa tehdä joitain asioita hallinnossa tietyllä tavalla, niin Presidentin on mahdoton tehdä uusia avauksia jos ei hänellä ole muuta valtaa kuin pihistä lattianraosta olevansa nyt vähän niinkuin eri mieltä.

Se että Presidentiltä otettaisiin loppukin valta eduskunnalle ei ole omiaan, siinä hengessä jossa Suomessa on yritetty valtaa saada jaetuksi, edistämään pyrkimyksiä monipuoliseen päätöksentekoon. Tasapainopiste on olemassa sen välillä onko Presidentti vain nimitykset muodollisesti vahvistava kansakunnan tirehtööri vai puuttuuko hän mm. hallituksen ministerien nimityksiin kuten Kekkonen aikoinaan. Nykyinen käytäntö on mielestäni hyvä, koska toisaalta Presidentillä on mahdollisuus osoittaa erimielisyytensä vaikkapa lainsäädännöllisissä kysymyksissä konkreettisin teoin, joista seuraa varsin ikävää poliittista huomiota (joko Presidentin tai eduskunnan suuntaan) ja siten ilmaista kantansa hyvinkin jyrkästi. Sellaisia tyhjänpäiväisiä muinaisreliikkejä, kruunupäisiä kansakunnan hovinarreja joita monet sivistysvaltioissa edelleen pidetään jonain kansakunnan ikoneina, ei suomalaiseen yhteiskuntaan kaivata. Omamme olisi vielä ilman kruunua ja valittaisiin tyhjäntoimittajaksi kaksivaiheisella kansanvaalilla, sen sijaan että hän "ansaitsee" asemansa olemalla sopivasti sukua alenevassa polvessa jollekulle tai menemällä kuninkaallisen kanssa naimisiin. Presidenttiin kohdistuu kuitenkin paljon odotuksia ja häneltä toivottaisiin laajaa osallistumista myös suomalaisten arkea koskettavista aiheista keskusteluun sekä kannanottoja yhteiskuntamme ilmiöihin, niin myönteisiin kuin kielteisiinkin. Presidentillä on mahdollisuus olla hyvinkin näkyvä ja kansanomainen hahmo, mikäli Presidentillä on sellaiseen henkilönä kykyä ja tietty annos muodollista valtaa tuo syvyyttä tuohon mahdollisuuteen.

Kekkosen jälkeisinä aikoina minä olin niin nuori etten tiedä paljoakaan noista ajoista, mitä nyt olen vanhemmilta ihmisiltä kuullut ja kirjoista lukenut. Siksi olisi hieman tekopyhää arvioida kuka Presidenteistä on ollut kansanomainen. Halosta voin arvioida, mutten halua uskoa suomalaisten olevan niin tyhmiä että jos joku sanoo muuttavansa Presidenttiyden päätteeksi Kallioon ja käyttää tyylittömiä lippalakkeja, niin hän olisi kuitenkaan kuin ulkoisesti ja hahmona, termin kapeimmassa merkityksessä, "kansanomainen". Tarkemmin kun miettii niin Halosen lausunnot ja monet toimet muutamia populistihenkisiä soppatykeillä poseeraamisia lukuunottamatta ovat olleet erittäin elitistisiä ja tavallisen kansan ongelmia jopa halveksivia.