Savon Sanomat

Niinistö saapui Pohjois-Savoon

Ilkka Partanen - 19.01.2012 21:25

,

Viime sunnuntaina oli Niinistön vaalikiertue Kuopiossa. Sain tähän kuvan, joskin pienellä viiveellä ja siksi kirjoitus tulee vasta nyt. Olimme valmistelemassa porukalla Cafe Niinistössä yhdestätoista alkaen, vaikkakin kahvitarjoilu alkoi virallisesti klo 14.00 ja Niinistö aloitti puheensa 14.45. Ensimmäinen kahvittelija tuli vanhasta muistista hieman yli yhdentoista, jolloin kahvila normaalisti aukeaa ja päästimme hänet aamukahville kun ei mitään laajempaa ruuhkaa tai kansanryntäystä vielä ollut näkyvissä. Monet kävivät kyllä kysymässä jo päivän mittaan ehdokkaan aikatauluista. Kello kahden jälkeen koko Cafe Niinistö on aika pitkälti täynnä, puheen alkaessa edes seisomapaikkoja ei ole enää jäljellä.

Kampanjatuotteita on mennyt päivän aikana mukavasti. Esitteen lisäksi löytyy kuuluisa hopeinen rullaluistinpinssi, jonka saa tilauksella myös kultaisena, joskin hinta on tietenkin hieman suurempi. Super-Sauli limonadia löytyy, samoin kuin kahvikuppeja, termosmuki, lyhyt-ja pitkähihainen paita sekä naisille että miehille, Sauli-heijastin, kangaskassi ja tilauksesta on saatavilla Sauli-pipo sekä rannekorukin. Netistä löytyy Sauli-visailu ja kampanjan ytimenä on Suomella töissä -teema, joka on tematiikaltaan hyvin samansuuntainen kuin 2006 Työväen Presidentti. Kampanja alussa keräsimme Niinistölle kannattajalistaa, johon kortteja niin torilla kuin Kuopio-hallissakin kerätessä saattoi jäädä jonkun mieleen. Jos vaikutan tutulta jonkun mielestä ja ei saa mieleensä mistä, niin vaalihommat ovat aika todennäköinen vaihtoehto.

Niinistön kampanjassa esitellään suomalaisia tekoja, niin yrityksiä kuin yksittäisiä keksintöjäkin (linkki). Monikaan ei välttämättä tiennyt että esim. heijastin on suomalainen keksintö, monen muun ohella. Kampanjan sanomana on että Suomessa on etenkin viiden miljoonan väestö huomioiden tehty valtava määrä menestyksekkäitä uudistuksia ja keksintöjä sekä onpa maahan tullut useampikin Nobel-palkinto, valittu Miss Universum, voitettu urheilun maailmanmestaruuksia ja sekä Euroviisutkin, lukuisia populaaritaiteen saavutuksia etenkin musiikin ja elokuvan menestystarinoita unohtamatta. Luonnollisesti myös klassisten taiteenlajien saralla on menestystä tullut.

Palatakseni Kuopiooon, Niinistö pitää puheen, joskin sen aikana me siirrymme matkalla Siilinjärven Kunnon Paikasta Vaalijäniksemme poimien viemään koristeluita ja avustamaan valmisteluissa ensin Lapinlahdelle (josta kuva, vähän kiireessää jouduttiin ottamaan, kiitokset paikallistoimijoille) ja Lapinlahdelta heti hänen saavuttuaan jatkoimme Iisalmeen. Kovin moni ihasteli että Jennikin oli mukana. He kieltämättä ovat hyvin näyttävä pari.

Viimeisin gallup kertoo Niinistön suosion "totaalisesta romahduksesta" 32 prosenttiin (linkki). Ennakkosuosikin osalta lukemat ovat tietenkin seurannan alla ja jokainen notkahdus suuntaan tai toiseen nousee otsikoihin. Ohessa myös verkkouutisten linkki jossa koostettu uutisia Niinistön kampanjan vaiheista sekä gallupeista ja Saulin blogi aiheesta jo viime vuoden lopulta. Ajatella sitäkin että vasemmistopuolueiden ehdokkaan, Arhinmäki ja Lipponen, eivät saa kaksinumeroista kannatuslukua edes yhteensä. Kehottaisin vasemmistopuolueiden toimijoita ihan kaikella ystävällisyydellä lukemaan Tommy Uschanoffin kirjoittaman Mikä vasemmistoa vaivaa (2008). Se antaisi varmaan paljonkin ajattelemisen aihetta, sillä hän on pitkän linjan demari ja varsin tarkkanäköinen analyysissaan aatteen tilasta laajemmalla tasolla.

Niinistö on muuten julkaissut kaksi kirjaa, Viiden vuoden yksinäisyyden (2008), joka löytyy minunkin hyllystäni ja 2009 vuonna julkaistu Hiljaisten historia, jota en ole hankkinut omaksi tai vielä lukenut missään. Tulipa mieleeni että Niinistön kampanjassa myös kiitosta saa suomalainen kirjastolaitos ja ilahduttavan paljon suomalaiset lukevatkin. Tämä julkaistujen kirjojen sekä uusintapainosten lisäksi näkyy paitsi lehtien, myös kotimaisten verkkopalvelujen suuressa määrässä. Kielitaidosta ja uteliaisuudesta maailman suhteen taas kertoo paljon se, että ulkomaisetkin palvelut ovat hyvin suosittuja sekä niiden käyttökynnys on ollut etenkin nuorella väellä matala. Niinistöstä liikkuu tätä koskien sitkeä nettijuoru jota pyöriteltiin jo 2006, jonka mukaan Niinistö haluaisi kirjastot maksullisiksi. Ei halua. Häneltä kysyi ruotsinkielisten uutisten toimittaja että jos tilanne tulisi niin perisikö hän maksua mieluummin kirjastopalveluista vai terveydenhuollosta. Niinistö vastasi että hänestä terveydenhuolto on lukuharrastusta tärkeämpää, JOS siis tällainen valinta pitäisi tehdä. Blogisti huomauttaa tähän väliin että uutistoimittajan kysymyksessä ei ollut oikeastaan mitään järkeä, enkä ymmärrä miksi tuollaista on keneltäkään edes kysytty. Vertailun vuoksi esim. Kuopion kaupungin budjetista sosiaali- ja terveyspalvelut haukkaavat n. 65 % ja kulttuuripalvelut (sisältäen kirjastopalvelut) on osuudeltaan 0, 8 % luokkaa. Mitään toisiaan tukevia säästöjä ei siis olisi luvassa, eikä rinnastus siten ole mielekäs.

Liitteet ja linkit

Kommentit

Profiili

Olen 32-vuotias markkinointipuolen tradenomi. Kokoomukseen liityin 2006 ja olen ollut paikallisaktiivina siitä lähtien, vaalityössä, yhdistystoiminnassa ja mielipidekirjoituksia lehtiin olen myös kirjoittanut aina kun tilanne on mielestäni sellaista vaatinut. Omaa blogiani politiikkaan liittyen olen kirjoittanut yli kolme vuotta ja Presidentintekijöihin hakeminen oli sille varsin luontevaa jatkoa. Minut löytää vaalitilaisuuksista, yleensä olen teltalla jakamassa kahvia ja esitteitä sekä juttelemassa äänestäjien kanssa. Cafe Niinistössä olen vaihtelevasti ja ainakin sieltä sana kulkee jos joku haluaa antaa henkilökohtaista palautetta.

Lisää kirjoittajan viestejä
message