Ylen tentin jälkeen....
Jussi Kinnunen - 20.01.2012 16:31
Ylen viimeinen vaalikeskustelu on ohi ja yllättävää kyllä siinä ehdokkaat toivat esiin joitakin asioita joita on kyselty muttei saatu niin selkeästi esille.
Lipponen myönsi suoraan että hänen pääministeri kausillaan suunnattiin kohti länsiliittoumaa. Niinistö myötäili ja Natoon meno tulee EU:n kautta. Miksi he eivät aiemmin ole asiaa julkituoneet? Haavisto, Biaudet ’peesaili’ samoilla linjoilla ja yllättäen myös Essayah. Eurojako lopussa oli ihan mielenkiintoinen tosin Arhinmäki kuuluisi tässä asiassa ei kenenkään maalle;)
Nyt on äänestäjien tarkkaan harkittava miten oma kanta tulee parhaiten toiselle kierrokselle.
Kaikkien on hyvä muistaa että presidentin vaalit on henkilövaalit, vaikka täälläkin joissain blogeissa asia lienee epäselvä. Presidentiksi valittavan tulee jättää puolueensa ja hallita tasapuolisesti ei minkään puolueen ehdoilla. Siinä voi olla joillakin miettimistä, jos ehdokas liikaa edustaa jotain puoluetta. No, puolueesta riippumatta ehdokkaina lienevät vain Haavisto ja Väyrynen, Haavisto itse sanoi että vihreät on pieni taustajoukko ja Väyrysen puolueensa kanssa käymä ’vääntö’ lienee kaikkien tiedossa. Eli hän menee pitkälti omilla kyvyillään.
Moni asia esitettiin tentissä vaillinaisesti ja sen takia syntyi tulkinta erimielisyyksiä, ne ovat huono piirre ammattitoimittajilta. Venäjän kanssa yhteisharjoitukset oli hyvä esimerkki miten epäselvästi laadittu kysymys ymmärretään eritavoin.
En aio jakaa kenellekään pisteitä tai plus/miinus tilastoa kerronpahan vain että kantaani en ole muuttanut ja ääneni meni numeroon 4 Väyryselle, jonka pätevyys ja kokemus on Suomelle eduksi ja nykynormien mukaan ikäkin sopii.
(kumpi on vaikeampaa ajaa täysperävaunua -25m- vai istua konttorissa, kumpaakin saa nykyään 70v tehdä ja Paavo on vasta 65;)
Maanantaihin asti vietän vapaata ja sitten viimeiset kommentit, tosin en ole lukenut muiden kirjoituksia ettei ne vaikuttaisi omaani, jätän siis kommentti mahdollisuuden;)
Kommentit