AILEY II - UsKoMaTToMaN UpeA !
Heidi Räsänen - 21.06.2011 22:25
En ole montaakaan esitystä nähnyt, mutta tuskin tämän tasoista tulen näkemäänkään ihan heti. Esitys päättyi siihen, että koko musiikkikeskuksen täysi katsomo osoitti suosiotaan seisaaltaan ja aplodien määrä oli valtava. Esitys koostui kolmesta erilaisesta teoksesta ja kaikissa oli omanlainen tunnelma.
ECHOES oli kaunista ja taidokasta balettia. Liikkeissä oli aina jotain pieniä yksityiskohtia, joita jäi katsomaan. Kaunis ja lumoava kokonaisuus. Musiikki toi jotenkin haikean ja herkän olon. Unohdin kai hengittää tai sitten istuin niin monttu auki, että suu tuntui melko kuivalle pari kertaa illan aikana. Ensimmäisen kerran tämän esityksen jälkeen.
THE CORNER oli hip hop-tyylinen. Tanssin lomassa oli jutustelua, pelailua ja hengailua. Meno oli toverillista, hyvätuulista ja rentoa. Ja taas suuta kuivasi.
REVELATIONS. Tämän teoksen kantaesitys on ollut jo 1960- luvulla. Ensimmäinen ajatus oli ”lintuja ja vapaus”. Tunnelma oli hyvin uskonnollis-painotteista. Musiikki oli rytmikästä. Mieleeni tuli myös mahtipontisuus, rukous ja ylistys. Tässä esityksessä oli kahteen ensimmäiseen verrattuna enemmän teatterillisuutta. Kohtaukset ja asut vaihtuivat tiuhaan ja myös lavasteita käytettiin.
Kaikissa esityksissä oli sooloja, pareittain tanssia ja tanssia koko ryhmänä. Ja kaikki näytti uskomattoman upealle. Tanssijat olivat yksinkertaisesti niin erinomaisia. Samoin koreografiat. On hankalaa kirjoittaa tästä mitään sen kummempaa, kun tekisi vaan mieli tiivistää kaikki muutamaan lauseeseen: ”Aivan mahtava esitys! Mene katsomaan niin ymmärrät”.
Kommentit