Savon Sanomat

SATEENKAARI KALPENI

Aira Pesonen - 22.06.2011 08:07

,

THE BYUK-PAH DANCE RESEARCH SOCIETY

En tiedä mikä on tanssitaiteilijoiden Han sung-junin ja Han young-sookin taiteellisen työn ydin, jota korealaisessa kansantanssissa ryhmä haluaa kehittää. Mutta kaunista, värikästä ja mielikuvani korealaista esitys oli.

Hiljaisuus... Loistava perhonen liihotteli yksin näyttämöllä ja.... sitten alkoi viuhkojen tanssi ja väriloisto.
Ryhmä näytti liukuvan hameittensa sisällä muodostaen värisevien viuhkojen avulla kuvia liihottelevista perhosista ja avautuvista trooppisista kukista. Sateenkaari kalpeni näiden värien rinnalla.
Vuodenajat vaihtuivat.
Riemastuttavin esitys oli elonkorjuun ilottelussa jonona esitetty sinipunainen lohikäärmetanssi. Sellaisen sen tulkitsin olevan.

Lähes jokaisessa tanssiosassa huomio kiinnittyi tanssijoiden kaksikerroksiseen hameeseen. Kun tanssija pyöri, loi hame mielikuvan kukasta. Uloin kerros oli liehuva kellokukka, sisin putkilomainen kukan sisäosa ja jalat sen kukan heteet ja emit. Kukat hohtivat kultaisina ja hopeisina.

Vaikuttavin esityksessä oli talvi.
Oli kuin jokin taikavoima olisi sirotellut metsässä ympärilleen lumihiutaleita ja asetellut oksille lumitimantteja. Tanssijoiden vuoroin raju, vuoroin liukuva liike oli kuin talvi itse.
Tanssin talvi varisutteli ja ravisteli maan valkoiseksi. Tuli oikein kylmä,
hyvällä tavalla kylmä.
Tällaisesta talvesta minäkin pitäisen, vaikka oikea voisi jäädä mielellään minulta väliin.
Kuten ryhmän tavoite on, esitys oli hyvin korealainen, charmikas ja tunnelmallinen. Tanssijoiden hymy seurasi minua kotiin saakka.

Kommentit

Profiili

Mukaan tulin halusta paneutua johonkin aivan ammatistani poikkeavaan aihepiiriin. Baletti on antanut lukuisia hyviä muistoja elämässäni. Olin itse lapsena muutaman vuoden kuopiolaisessa Niskasen balettikoulussa ja seurasin lähes kymmenen vuotta tyttäreni balettiharrastusta. Toivon myös jälkikasvun harrastusta jatkavan.
Nyt olen ajatellut näin perusteellisemmin paneutumalla pääseväni sisään tanssin maailmaan.
Pääharrastukseni, rakennusmestariyhdistyksen puheenjohtajana antaa tavallaan kontrastin tälle viikolle.
Olen saanut nyt mahdollisuuden tutustua hyvin erilaisiin esityksiin.
Odottakaas, mitä kaikkea minä näen, tunnen ja sitten teille kirjoitan.

Lisää kirjoittajan viestejä
message