Viimeinen kerta(ko)

Kari-Pekka Huttunen - 23.06.2011 09:06

,

Tanssiviikon viimeinen esityspäivä ja viimeisen esityksen aika oli vihdoinkin edessä. Näillä miettein kävelin leppoisissa tunnelmissa kohti teatteria. Vuorossa oli amerikkalaisen Cedar Lake Contemporary Ballet-ryhmän kolme esitystä. Olisivatko nämä esitykset nyt ne ”kelkankääntäjät”, joita olin odotellut salaa mielessäni. Itse asiassa en kyllä oikein jaksanut uskoa siihen ollenkaan.

Sunday, again esityksen aloituskohtaus alkoi upeasti mustavalkoisena valojen avustama ja tämäntyyppinen värimaailma on aina toiminut minulle. Välittömästi alkoi miehen ja naisen kisailu siitä, että miten viettää sunnuntai. Tilanne muistutti jopa liiankin selvästi miten usein me kinastelemme täysin turhista asioista, kun maailmalla on todella muita meitä tärkeämpiä asioita. Tanssijoiden upeat ja klassiset liikkeet sekä nostot vartalon taivutuksineen muistuttivat minua siitä perinteisestä baletista, jota joskus olen sivusilmällä nähnyt eri medioissa. Jonkun verran minua häiritsi taustan viininpunainen verho. josta pariin otteeseen käytiin vilkuilemassa ulkoilmaan. Päästyään vihdoin ulos viettämään sunnuntaita tuli mukaan lisää tanssijoita ja heti levisi ajatuksiini pelko edellisen esityksen ryhmäliikunnat, koska esityksessä käytettiin Bachia. Onneksi tämä ei toteutunut vaan esitys sai osittain humoristisia piirteitä sulkapalloverkon myötä, jota aika ajoin vedeltiin näyttämön läpi. Tuntui siltä kuin, että verkonvetäjä ei millään löytänyt pelitovereita tai halukkaita ottamaan vastaan haastetta. Lopulta ottelu kuitenkin saatiin käyntiin ja se tapahtui suurena sukupuolten välisenä kamppailuna, jonka lopputuloksesta ei saanut selvää. Tämä oli täysin luonnollisesta sillä niinhän normaalissa elämässäkin käy. Huikein kohtaus oli aivan esityksen loppupuolella kun kaksi tanssijaa näyttämön etualalla esiintyi ja loppuryhmä muodosti erilaisia asetelmia, joita valojen avulla vahvistettiin. Tämä oli kerrassaan upeaa katsottavaa. Kokonaisuudessaan esitys kesti n. 30 minuuttia ja se oli juuri kesto sille. Tämän esityksen kanssa aika ei käynyt pitkäksi.

Unit in reaction hypnoottinen rytmi sekä pianon ”diibadaaba” kuviointi musiikillisesti vyöryi kaiuttimesta ja ryhmä tanssijoita aloitti oman esityksensä. Nyt mentiin taas sellaisen tanssin pariin joka menee meikäläisen päälaen yläpuolella ja monta metriä siellä. Tanssijoiden fysiikka pantiin todella lujille ja eipä näitä liikesarjoja mitä he suorittavat voi oppia ihan ”tosta vaan”. Oikeastikin rupesi tuntumaan siltä, että heitetään aivot narikkaan ja tehdään erilaisia tanssia muistuttavia liikkeitä summittaisessa järjestyksessä. Välillä esityksen hämyinen valaistus häiritsi hävittäen osan tanssijoista harmauteen, mutta se varmaankin olit tarkoituksellista. Paljon pitää vettä virrata Maljapurossa, että minut saa tästä esityksestä pitämään. Jotenkin tämmöinen täysin päätön kohellus ei vaan uppoa itseeni. Eipä kyllä tämänkään esityksen kanssa aika käynyt pitkäksi, koska se onneksi kesti sen vajaan puolituntia. Eihän tuollaista menoa tanssijatkaan jaksa pitempään. Kieltämättä kävi mielessä jaksanko katsoa viimeisen esityksen vai lähdenkö pois.

Hubbub alkoi kirjoituskoneen hakkaavalla äänellä sekä Hubbub äännähdyksin. Lavalle oli luotu erehdyttävästi luokkahuonetta muistuttava huone. Esityksessä ei juurikaan musiikin kanssa kikkailtu vaan hyväksi käytettiin paljon tanssijoiden omia äänentuotoksia sekä kertojan ääntä. Alun eri asennot mitä säestivät huokaukset tanssijoilta, aiheuttivat katsomossa hiukan jo repeilyä. Tämä oli uutta minulle aikaisempiin esityksiin verrattuna. Eipä niissä esityksessä tätä esiintynyt. Positiivinen mieliala levisi itseeni ja arvelin, että nyt jysähtää. Kahden tanssijan välinen dialogi, keskusteluineen oli tanssiviikon ylivoimaisesti parasta antia kohdallani. Tuntuipa yleisökin riemastuvan tästä kohtauksesta. Tanssijoiden salaiset unelmat ja ajatukset heidän masennuksineen ja salaa ihastumisen sekä naisen, joka käyttää miesten alusvaatteita oli hulvatonta kuultavaa. Loppupuolella tanssijoiden hengitys episodi, jossa koko porukka voimallisesti suoritti puhallusharjoituksia, hengästytti itsenikin. Tästä esityksestä jää varmaankin paljon kirjoittamatta, mutta sanottakoon sen olevan aivan Yberjätte-hyvä. Tämmöisiä esityksiä lisää ja juoksen kilpaa katsomaan niitä.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin kiitän sinua Kuopio ja Tanssi Soi 2011. Kanssasi sain uusia kokemuksia ja niitä tunteita joita hainkin sinulta. Saitko siteen minut kiedottua sormesi ympärille niin sanotaanko, että taisinpa hieman ihastua sinuun. Ehkäpä ensi vuonna syvennän suhdetta välillämme.

Kiitos ja voi hyvin!